Talomallin valinta ja ensimmäinen sistustuspalaveri

Katsottiin monia talomalleja ja yritettiin sovittaa niitä omiin toivomuksiin. Lopulta yhdistettiin ne parhaat mallit yhteen ja siitä syntyi meidän unelmatalo, meidän Unto. Sievitalon myyjä Markus oli todella aktiivinen etsimään juuri meille sopivaa vaihtoehtoa. Hänelle sai soittaa jopa sunnuntaina myöhään illalla, jos jotain jäi mielen päälle ja hän selvitti asioita. Juuri tämän takia meillä on ollut myös aika ”turvallinen” olo vaikka suuria ja pelottavia päätöksiä jouduttiin ja joudutaan tekemään jatkuvasti. Meidän molempien perheet ovat myös tukeneet ja rohkaisseet toteuttaa unelmaamme. Talosta ei tule liian isoa, vaan juuri sopiva meille ja se on yksikerroksinen. Kaksi vessahuonetta, tilava sauna ja iso, avara olohuone.

RALTE8373
Pintamaaterialien etsintä

Vaikka ollaan vasta lupa-asioita selvittämässä, jotain sisäkalusteita ja värimaailma ehditty jo päättää. Viime perjantaina sisustaja Linda kävi meidän luona Mikkelissä. Pidettiin semmoista rentoa, ensimmäistä sisustuspalaveria ja kuinka minä yllätyin! Ei olla ennen sitä ehditty paljon keskustella eikä tutustua, mutta Linda osasi kai lukea meidän ajatukset. Hänen ehdotukset olivat juuri sellaiset, mitä ollaan itsekin mietitty. Itse olen kiinnostunut sisustuksesta, mutta en ikinä olisi keksinyt mitään niin erilaista ja mielenkiinoista kuin Linda. Jäi todella hyvä fiilis siitä tapaamisesta, vaikka sitä osattiin myös jännittääkin. Aina ei ole ollut helppoa eikä yksinkertaista, mutta on ollut palkitsevaa ja todella mielenkiintoista. Ja mikä parasta, jo reilun vuoden päästä asutaan meidän unelmakodissa.

IZRYE0048
Sisustuspalaverissa kahviteltiin kesämarenkikakun kera
Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s